Verkkokauppa

perjantai 6. helmikuuta 2015

Eroon kuivasta ihosta

GNLD:n Lifestyle -lehdessä oli juttu "Eroon kuivasta ihosta", josta poimin muutaman mielenkiintoisen kohdan. Itselläni ennen näiden tuotteiden käyttöä ihoni kärsi kovasti varsinkin talvisin ja poskipäihini sekä sormiini jopa tuli valkoisia ja kuivia kohtia. Olen käyttänyt alla mainittuja tuotteita jo kauan ja niistä uusin on tuo NeolifeTea. Ihoni on paljon tasaisempi ja sileämpi kieltämättä. Kylminä talvina kiinnitän vielä entistä enemmän huomiota siihen, että huolehdin ihostani myös ulospäin niinkuin sisäisestikin olen huolehtinut vuoden ajasta huolimatta.
Jatkuva altistuminen kuivalle ilmalle sisällä kuin ulkona haittaa ihoa. Alla on viisi vinkkiä, kuinka voit minimoida ihon epämukavuuden niin että voit nauttia jokaisesta vuodenajasta.

1. Nesteytä
Juomalla paljon, pidät huolen että ihosi saa kosteutta sisäisesti. Vesi on hyvä vaihtoehto sekä Neolifetea kun lämmintä halutaan nauttia sekä pysyä energisenä ja aktiivisena.

2. Matki tropiikkia
Kosteuta suihkun jäljiltä kosteaa ihoasi vain minuutteja suihkun jälkeen. Valitse Moisturizing  Hand & Body lotion käsille ja vartalolle. Kasvoille ja kaulalle kannattaa valita Enriching Moisturizer 1 ja antaa sen sisältävien humektanttien auttaa sitomaan kosteutta ihollesi.

3. Suojaa ja rauhoita
Peitä kätesi mennessä ulos kylmällä ilmalla. Suojaa kasvoja ja kaulaa antioksidanteilla, A-, C- ja E-vitamiineilla sekä Renewing Antioxidant Treatmentin sisältämällä vihreällä teellä. Anna ärtyneelle iholla rauhoittava ja vilvoittava hoito Aloe Vera geelillä.

4. Tuo kehoon öljyä
Omega -3 Salmon Oil Plussan omega-3-rasvahappojen muodossa.

5. Vaihtelu virkistää
Jos käytät normaalisti rasvaiselle tai sekaiholle tarkoitettua  Nutriance ihonhoito sarjaa, vaihda tuotteet normaalille ja kuivalle iholle tarkoitettuun Nutriance ihonhoito sarjaan hyötyäksesi runsaudesta ja kosteuttavammista ominaisuuksista kylmän kelin aikana.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti